Junnuleiri 2019 – hyvää fiilistä

Junnuleiri 2019

Vuoden 2019 juniorileiri järjestettiin 23.-25.8. jo edellisvuodelta tutuksi tulleessa Vesalan leirikeskuksessa Jyväskylän lähellä. Leirikeskuksessa plussaa olivat hyvät majoituspaikat ja pelitilat, ja lisäksi se tarjosi mainiot puitteet myös ulkoaktiviteeteille sekä saunomiselle ja uimiselle.

Tänä vuonna saimme vieraiksemme suomalaisjunnujen lisäksi neljän hengen junnutiimit myös Virosta ja Latviasta. Meidän junnumme kävivät myös vierailulla kesäkuun lopussa Viron juniorileirillä (voit lukea Viron leirikokemuksista enemmän täältä), joten vastavierailu oli odotettu. Ohjaajat mukaan lukien meitä leiriläisiä oli kaikkiaan 34.

Perjantai

Leiri alkoi Crazy Bridge -turnauksella, jonka idean toivat mukanaan Viron leirillä mukana olleet suomalaishuoltajat. Tässä lajissa jokaisen jaon mukana tuli kirjekuori, jossa oli määrätty jokin muutos normaaliin pelin kulkuun. Eräässä jaossa kakkoset olivat pelin vahvimpia kortteja voittaen jopa valttiässän, ja toisessa taas seuraavaan tikkiin ei lähtenytkään edellisen tikin voittanut pelaaja vaan hänen vasemmanpuoleinen vastustajansa. Välillä sitoumus ja pelinviejä heitettiin nopalla. Tämän hauskan kilpailun jälkeen oli vuorossa sauna ja iltapala, sitten nukkumaan.

Lauantai

Aamupala päärakennuksella alkoi jo klo 8, jonka jälkeen sitten lähdettiin pelaamaan jalkapalloa läheiselle kentälle. Klo 11.30 päästiin bridgeopetuksen pariin, kun Vesa Fagerlund tuli pitämään junnuille oppituntia kilpailevasta tarjoamisesta. Sitten olikin jo lounasaika, jota seurasi parikilpailu. Voiton veivät Daniel ja Arttu.

Iltapäivästä klo 16 päästiin leiriolympialaisten pariin. Valokuvauskilpailu oli erittäin korkeatasoinen, joskin tuomaroinnista heräsi nupinaa etenkin leirin ohjaajien joukossa (juniorit tapansa mukaan käyttäytyivät esimerkillisen olympiahengen mukaisesti). Alla muutama palkittu otos.

Olympialaisten jälkeen olikin päivällinen, jota seurasi Vesan ja Jonnan luento puolustamisesta. Pienen hengähdystauon jälkeen keräännyttiin pelaamaan ihmissusipeliä, joka on jännittävä ja säännöiltään varsin selkeä roolipeli. Peli osoittautui niin mielenkiintoiseksi, etteivät pelaajat meinanneet millään malttaa lopettaa, mutta saunan ja hodareiden jälkeen oli taas aika nuorempien nukkua, kun innokkaimmat jäivät vielä alakertaan pelaamaan joukkista.

Sunnuntai

Aamiaisen jälkeen pelattiin henkilökohtainen kilpailu, jossa pärjäsivät Aarne, Albert ja Milla. Sitten olikin jo palkintojen jaon aika, ja lounaan jälkeen alkoi kotiin lähtö. Kuitenkin ennen lähtöä pyysimme vielä leiriläisiä antamaan palautetta ja kehitysehdotuksia. Ylipäänsä leiri sai paljon kehuja ohjelman, opetuksen ja pelaamisen sekä hyvän fiiliksen osalta. Kehitysehdotuksia tuli mm. opetuksen sovittamisessa eri tasoisille pelaajille ja käytännön bridgeharjoitusten lisäämiseksi. Voimakkain kritiikki kohdistui aikaiseen aamuheräämiseen, joka lienee syytä jatkossa huomioida aikataulujen rakentamisessa.

Junioritoimikunnan puolelta voimme allekirjoittaa hyvän fiiliksen täysin. Monen ikäiset ja tasoiset ja vieläpä eri kieliä puhuvat junnumme tulivat ilahduttavan hyvin toimeen keskenään. Kiitämme kaikkia osallistujia loistavasta tunnelmasta, nähdään taas ensi vuonna junnuleirillä!

— Junnutoimikunnan puolesta, Jonna Kaminen

Junnuleiri täydessä vauhdissa

Lauantai aamu lähti liikkeelle todella rivakasti, Petteri herätteli porukan kello 7.30 ja aamupalalle päästiin aikataulun mukaan kello 8.00.

Seuraavana vuorossa on RD:n järjestämä leikkimielinen kilpailu jossa kilpailijat jaetaan ryhmiin ja kaikki pääsevät tutustumaan toisiinsa paremmin.

Alla kuva RD:n käskynjaosta 😉