Junioreille PRONSSIA Latvian U26 joukkiksessa

Suomen joukkue Aapo Nieminen, Arttu Raikunen, Noora Rahi ja Tatu Sammalisto edustivat Suomea viikonloppuna Latvian avoimissa mestaruuskilpailuissa, jotka pelattiin Vonadzinu:n kauniissa maisemissa Latvian pohjoisosassa.  

Matka alkoi joukkueen kokoontumisella Tampereen linja-autoasemalla torstai-iltana, tästä matkattiin yöksi Helsinkiin. Perjantaiaamuna laiva lähti Helsingistä jo aamu yhdeksältä kohti Tallinnaa. Laivaan astui väsynyt joukkue, joka kerääntyi pöydän ääreen, luonnollisesti, pelaamaan bridgeä. Artulla oli mukanaan Dungeons & Dragons hahmoilla varustetut kortit, jotka olivatkin reissun aikana kovassa käytössä. Laivamatkalla tuli bridgen lisäksi myös pelattua bingoa Aapon ja Tatun toimesta. Tatulla kolmannen kierroksen voitto oli yhden numeron päässä monen numeron ajan. Ajomatka Tallinnasta Latviaan sujui leppoisasti. Nälän kasvaessa joukkue päätyi paikalliselle grillille nauttimaan virolaisesta vieraanvaraisuudesta ja herkullisista hampurilaisista.

Perjantaina ohjelmassa oli avoin 22 -jaon parikilpailu, jossa matkaväsymys taisi vielä painaa hieman joukkuettamme. Aapo ja Arttu olivat hieman paremmin hereillä ja saivat 54% tuloksen kasaan sijoituksen ollessa 16/40, Noora ja Tatu lämmittelivät sijalle 19. 51% tuloksella.

Ohjelmaa nuorille oli järjestetty viikonloppuun melko paljon, perjantain ohjelmaan kuului vielä 22 jaon yökilpailu, johon osallistui 18 paria, joukkueemme parien ollessa sijoilla 9. ja 10. Yökilpailu venähti peli tahdin takia myöhään yöhön.

Lauantaina vuorossa oli 40 -jaon kahden session parikilpailu, ensimmäisen session jälkeen Noora ja Tatu olivat sijalla 7. edellään kuudentena Viron U21 -maailmanmestarit Jasper Vähk – Albert Pedmanson (kuvassa keskellä).

Toisessa sessiossa virolaiset laittoivat lisää kaasua ja nousivat kilpailussa hopealle, Nooran ja Tatun säilyttäessä saman 7. sijansa. Aapo ja Arttu jatkoivat lämmittelyä joukkuekilpailua varten 52.7% tuloksella sijoittuen 15. Kilpailun aikana suomalaiset kokivat pelitahdin kovin hitaaksi, kierrosaikaa kahteen jakoon oli anteliaat 18 minuuttia.

Lauantaina pelien jälkeen ohjelmassa oli lautapelejä ja yhdessä hengailua. Latvialaiset tarjoutuivat myös lämmittämään suomalaisille pelaajille saunan. Sauna oli aluksi asetettu lämpenemään vain 84 asteiseksi, mutta pian suomalaiset menivätkin nostamaan lämpötilaa mieleisekseen.

Sunnuntain joukkuekilpailussa oli muutamia joukkueita jotka koostuivat eri maiden pelaajista. Tarkoituksena oli selkeästi ollut koota hyviä joukkueita yli maiden rajojen. Aamun ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui joukkue KLöunaad, kisan yksi ennakkosuosikeista, pelasivathan joukkueessa Jasper-Albert sekä Eriks Vilunas – Raigo Luhaorg (parikilpailun voittajat).

Tässä ottelussa ei oikein mikään onnistunut ja joukkueemme sai kirvelevän tappion 2.42 – 17.58.

Päivän aikana otteet paranivat ja joukkueemme voitti päivän loput ottelut, voittaen myös turnauksen voittaneen joukkueen Ristidpada (Riko Piirisild, Elizaveta Gavrilova, Martin Vasar, Karl-Markus Pruul). Kyseistä joukkuetta vastaan Tatun ja Nooran pöydässä loppusitoomuksiksi ei löytynyt muita pelejä kuin sangia eri tasoilla.

Pelaajien taso oli hyvin vaihteleva, mukana oli pitkään pelanneita huippupelaajia sekä vasta-alkajia. Kokemuksia karttui joukkueelle monenlaisista vastustajista. Yhdessä jaossa Tatu pääsi kahdentamaan vastustajien sitoumuksen 7S, kahdennus oli melko varmalla pohjalla, Tatun kädestä löytyi valttiässä. Suureksi yllätykseksi tässä jaossa vastustaja päätti vielä vastakahdentaa sitoumuksen, joten tulos 7SXX-1 toisessa pöydässä Aapo ja Arttu pelasivat 6S tasan kotiin. Kuuden jaon otteluissa yhden virheen merkitys nousee valtavaksi.

Lopputuloksena vaikean alun jälkeen hieno 3. sija.

Tatu-Arttu-Noora-Aapo, sekä Ilze

Olli Rahi

Junnuleiri 2023: I love all about this camp!

Kurun Lammasniemen leirikeskus tarjosi upeat puitteet junnuleirille 2023.

Virolaiset tytöt eivät malttaneet palata saunasta, ja kun hain heidät sain kommentin ”upea järvi, kiva jengi, täällä on kaikki vaan niin ihanaa”!

Osallistujia Mara oli saanut kasaan kolmesta maasta – Latviasta ja Virosta kummastakin 4 nuorta, ja Suomesta 14. Petteri vastasi ohjelmasta, Osku opetuksesta, Liisa toimi kilpailujohtajana ja minä hääräsin nuorimmaisten kanssa.

Perjantai-ilta meni tutustuessa. Bingossa jokaiseen ruutuun piti löytää nimi. Saimme selville, että Aleksandr pelaa shakkia ja Liisa on ainut lapsi.
O-W veti susipelin, jonka jälkeen saunoimme ja jotkut pelasivat pokeria ja tietenkin jotkut myös bridgeä – aika myöhäänkin.

Lauantaina Osku opetti edistyneempiä pelaajia kurssilla ”kaikki tarjoamisesta”. Kunnianhimoinen nimi, ja siihen osallistuttiin innolla. Vähemmän pelanneet lämmittelivät minun kanssani minibridgen muodossa, jossa ei tarjota vaan opetellaan pelinvientiä ja puolustusta.

Vihdoin päästiin sitten kunnolla pelaamaan. Pääkisoja oli kaksi – parikisa lauantaina ja joukkis sunnuntaina. Kisojen aikana kuului muminaa jossa viitattiin Oskun opetuksiin.

Virolaiset vs

Aarne ja Lauri sekä

Otto-Wille ja Valtteri

Kaspar ja Jasper (ja Joonatan…) voittivat parikisan ja Hermanni – Silja sekä Antra (Latvialaisten huoltaja) – Meelis (Virolaisten huoltaja) joukkiksen.

Huomioitavaa on että Silja on 7-vuotias, mutta Hermanni ei olisi voinut olla huomioivampi partneri. Samaa täytyy sanoa ihan kaikista nuorista, he kohtelivat sekä nuorempiaan että samanikäisiään ystävällisesti.

Samalla hienolla yhteishengellä jatkettiin ilta-ohjemaan. Petteri oli suunnitellut olympialaiset upeasti niin, että jokainen joukkueen jäsen kantoi kortensa kekoon. Lajeja oli ilmapallonpuhkomisesta vessapaperirullatyöntöön, kuminauha-ammuntaan ja munanheittoon, mutta suurimmat uhraukset nähtiin kun vettä piti kuljettaa järvestä 10 m päässä olevaan pulloon. Kuvassa Hermannin takin sisällä on tarjotin, mutta vettä loiskui hiukan takkiin… Saman kikan teki Jyri, jonka takki oli isompi, ja hänen joukkueensa voittikin tuon lajin.


Petteri järjesti upeat olympialaiset, ja vieraileva tähti Jonna avusti.
Voittajiksi selvisivät Hermannin, Oskun ja Nooran joukkue virolais- ja latvialaisvahvistuksin.

Kiitos kaikille junnuille! Tehän tämän leirin teitte, mutta
suuri kiitos Petterille, Maralle, Liisalle ja Oskulle järkkäämisestä.

Maria