Tanskassa järjestetyissä Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa (18-20.4) pelasin Aarnen kanssa ja toisena parina oli Arttu ja Daniel. Meitä oli kaitsemaan lähtenyt ystävällisesti Seppo Sauvola, jonka kyydissä taittui meno- ja paluumatka. Vastassa meillä oli Norja, Ruotsi ja Tanska alle 21-vuotiaiden sarjassa. Jo ennen varsinaisen reissun alkamista tuli eteen haasteita, mutta niistä selvittiin kunnialla.
Lähdimme ajamaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää torstaiaamuna 17.4, josta lähti lento Tanskaan puolenpäivän tienoilla. Menomatkalla aikaa ei hirveästi jäänyt muuhun kuin oleelliseen. Kun olimme saapuneet Tanskaan Kööpenhaminan lentokentälle, odottelimme muutaman tunnin linja-autoa. Menimme linja-autolla Falster-nimiseen saareen. Siellä sijaitsi samassa paikassa meidän hotellimme ja pelipaikka. Paikan päällä veimme ensin tavaramme huoneisiin ja menimme syömään. Saapumispäivänä ei ollut pelejä, mutta pitkän matkan takia uni tuli kaikille nopeasti.
Torstaiaamu alkoi aamupalan merkeissä. Peli alkoivat klo 10. Otteluita oli useita ja niitä pelattiin hieman satunnaisessa järjestyksessä. Otteluiden välissä oli lounas ja päivällinen. Koska joukkueita oli meidän sarjassamme neljä, niin ohjelmassa oli myös otteluita muiden sarjojen joukkueita vastaan. Nämä ottelut eivät olleet niin merkityksellisiä.
Ensimmäisenä ja toisena päivänä oli karsintaotteluita, joiden perusteella viimeisen päivän finaali pelattaisiin. Pelien jälkeen ei jäänyt hirveästi aikaa, jotta olisimme voinut katsella maisemia tai tutustua saareen, mutta kävimme muutamaan otteeseen paikallisessa kaupassa.
Viimeisenä päivänä oli finaali, jossa olimme pronssiottelussa Tanskaa vastaan. Jäimme kisoissa neljänneksi, mutta pelikokemusta ja muistoja kerääntyi koko joukkueelle. Sunnuntaina ei ollut enää pelejä. Paluumatkamme alkoi linja-autolla Kööpenhaminaan ja sieltä lentokoneella takaisin Suomeen. Kotimatka sujui kivuttomasti, mutta väsyneissä merkeissä.
– Aapo Nieminen